Odottamaton elämys yrityksen virkistyspäivillä

Edellisen kerran Giglen porukka pääsi tekemään yhteistyötä Isoltan kanssa viime keväänä heidän tuparipikkujoulukevät -karkeloissa. Silloin tiimille sekä vieraille tarjoiltiin elämyksiä stand-up taikashown avulla a la Joni Pakanen.

Sen lisäksi lavalle kipusi verbaalista, kantaaottavaa ja mielennystyröitä sekä nauruhermoja kutkuttavaa lavarunoutta esittävä Nihkee Akka. Koko iltamista löydät tarkemman reportaasin täältä.

Ja sitten asiaan.

Tällä kertaa Isoltan porukka oli päättänyt startata virkistysiltaman hieman sporttisemmissa merkeissä. Koko porukka siirtyi työpäivän päätteeksi ottamaan hien pintaan crossfitin merkeissä. Tiimin innostuneella keskinäisellä tsempillä kaikki painoivat viimeisetkin energiat itsestään liikkeelle.

Kun hiet oli otettu ja nälkää hieman kasvatettu, oli aika siirtyä Helsingin keskustassa sijaitsevan Hotelli Aleksanterin saunatiloihin syömään, nesteyttämään ja saunomaan. 

Isot oleskelutilat, maistuvat ruuat ja upeat näkymät Helsingin ylle tarjosivat jo itsessään paljon viihdykettä, mutta luvassa olit vielä lisäksi jotain täysin uutta lähes koko porukalle.

Illan yllätysnumero

Osa Isoltan väestä hieman ihmetteli huoneessa ollutta pöytää, jonka päältä löytyi mm. Irtonaisia legoja, nyrkkeilyhanska, kaiutin ja iso legoista rakennettu laiva. Hetkonen. Oliko jollain jäänyt leikit kesken.

Löylyjen jälkeen porukka kerääntyi saunaosaston puolelta huoneeseen, jonne rantautui kaksi upean näköistä daamia 1900 -luvun alkupuolen hepeneissä. 

Jahas. Legot ja hienot leidit? Leikkiaika?

Pian taustalla alkoi soimaan Titanicin tunnusmusiikki ja nokkelimmat huomasivat mistä tässä oli kyse. Aikuisten nukketeatteria!

Kuuma Ankanpoikanen -nukketeatteriryhmän Merja ja Sirpa tulivat esittämään oman versionsa Titanicista. 

Itse he kuvaavat esitystään näin:

“Titanic. Viisitoista minuuttia. Kun mikään ei voi mennä pieleen.

Vuoden 1997 menestyselokuva nukketeatteri Kuuman Ankanpoikasen 20-minuutin piraattiversiona, höystettynä leegoilla, Celine Dionilla ja kauhealla kiireellä.”

Showtime

Merja ja Sirpa aloittivat vauhtia ja vaarallisia tilanteita sisältävän esityksensä. Lego -ukoille, nyrkkeilyhanskalle ja muille rekvisiitoille löytyi kaikille oma osuutensa. Spektaakkeli piti yleisön otteessaan intensiivisen parinkymmenen minuutin ajan.

Porukan reaktioista päätellen esitys toimi kerrassaan mainiosti. Jälkeenpäin kyselyissä kävi ilmi, että suurin osa ei ollut koskaan nähnyt aikuisten nukketeatteria eikä olisi todennäköisesti omin päin sellaista lähtenyt katsomaan. Gigle pystyi siis jälleen tarjoamaan elämyksen, joka olisi ehkä muutoin jäänyt kokematta.

En ollut valmistautunut näkemään kuuluisaa Titanicia sillä huikealla tavalla, jolla nämä kaksi hauskaa tyttöä sen esitti. Huumorilla ja yllätyksellisillä käänteillä tämä kahden naisen show oli ehdottomasti näkemisen arvoinen.Esitys teki meidän pikkujouluista vieläkin hauskemmat. En malta odottaa mitä muita esityksiä heillä on takataskussaan.
Laura Algo

Tilaa keikka Giglestä

Kuuman Ankanpoikasen (ja monia muita esiintyjiä) voit tilata keikalle Giglen kautta.

Järjestämme esiintyjän tilaisuuteen kuin tilaisuuteen – oli kyseessä firman bileet, kick-offit, pikkujoulut, virkistyspäivät, asiakastapaaminen….You name it – we got it.